Huhtikuun alussa istutettu avokado on kasvanut neljässä kuukaudessa noin 40 senttiä korkeaksi pieneksi puuksi. Luonnossa avokadopuu kasvaa noin 20 metriä korkeaksi. Avokado on myös kaunis viherkasvi.
Avokado on helppo kasvattaa kaupasta ostetun hedelmän siemenestä. Avokadon kasvattaminen on palkitsevaa, silllä se kasvaa nopeasti ja on helppohoitoinen. Malttia vaaditaan ainoastaan siemenen itämisen alkuvaiheessa. Minun avokadoni mietiskeli mullan alla parisen kuukautta, ennen kuin se alkoi määrätietoisesti kasvattaa varttaan. Avokado tykkää säänöllisestä viikoittaisesta lannoittamisesta. Kasvia pitää myös kastella usein, sillä sen juuret eivät kestä kuivumista. Mullan tulee olla tasaisen kostea, mutta on hyvä antaa pintamullan kuivahtaa kastelujen välillä.
Avokadoa kannattaa leikata, jotta siitä tulisi kauniin pensasmainen. Jos avokadoa ei leikkaa, se kasvaa tikkusuoraan ylöspäin tekemättä lainkaan oksia. Varresta typistetty kasvi haaroo nopeasti ja kasvaa tuuheammaksi ja puumaisemmaksi. Varsi kannattaa katkaista ensimmäisen lehtiparin yläpuolelta, noin 15 sentin päästä kasvin tyvestä.
Talveksi avokadon voi viedä sisälle lämpimään. Avokado tykkää valosta ja saattaa aloittaa murjottamisen sisätiloissa. Kasvin oloa voi parantaa sumuttelemalla sen lehtiä säännöllisesti. Jos kasvi kuiva, se roikuttaa näyttävästi lehtiään, eivätkä ne välttämättä tokene enää entiselleen. Tässä vaiheessa sitä on jo kasteltava kiireenvilkkaa. Jos avokado tiputtaa valtaosan lehdistään talvena aikana, voi sen keväällä typistää reippaasti varrestaan. Hyvä leikkauskohta on noin noin 20 sentin päästä kasvin tyvestä. Typistetyssä varressa ei tarvitse olla lainkaan lehtiä, sillä kasvi kuulemma kasvattaa uudet lehdet nopeasti.
Lue myös:
Miten puu on kasvanut, vieläkö on hengissä? Itselläni on kohta kahden vuoden ikäinen taimi, jolla on korkeutta noin 1,5m ja muutama iso sivuoksa. Mitään en sille vielä ole tehnyt paitsi kastellut, mutta varmaan pitäisi?
VastaaPoista