Näytetään tekstit, joissa on tunniste avokadon kasvattaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avokadon kasvattaminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. syyskuuta 2011

Alligaattoripäärynä



Huhtikuun alussa istutettu avokado on kasvanut neljässä kuukaudessa noin 40 senttiä korkeaksi pieneksi puuksi. Luonnossa avokadopuu kasvaa noin 20 metriä korkeaksi. Avokado on myös kaunis viherkasvi.

Avokado on helppo kasvattaa kaupasta ostetun hedelmän siemenestä. Avokadon kasvattaminen on palkitsevaa, silllä se kasvaa nopeasti ja on helppohoitoinen. Malttia vaaditaan ainoastaan siemenen itämisen alkuvaiheessa. Minun avokadoni mietiskeli mullan alla parisen kuukautta, ennen kuin se alkoi määrätietoisesti kasvattaa varttaan. Avokado tykkää säänöllisestä viikoittaisesta lannoittamisesta. Kasvia pitää myös kastella usein, sillä sen juuret eivät kestä kuivumista. Mullan tulee olla tasaisen kostea, mutta on hyvä antaa pintamullan kuivahtaa kastelujen välillä.

Avokadoa kannattaa leikata, jotta siitä tulisi kauniin pensasmainen. Jos avokadoa ei leikkaa, se kasvaa tikkusuoraan ylöspäin tekemättä lainkaan oksia. Varresta typistetty kasvi haaroo nopeasti ja kasvaa tuuheammaksi ja puumaisemmaksi. Varsi kannattaa katkaista ensimmäisen lehtiparin yläpuolelta, noin 15 sentin päästä kasvin tyvestä.

Talveksi avokadon voi viedä sisälle lämpimään. Avokado tykkää valosta ja saattaa aloittaa murjottamisen sisätiloissa. Kasvin oloa voi parantaa sumuttelemalla sen lehtiä säännöllisesti. Jos kasvi kuiva, se roikuttaa näyttävästi lehtiään, eivätkä ne välttämättä tokene enää entiselleen. Tässä vaiheessa sitä on jo kasteltava kiireenvilkkaa. Jos avokado tiputtaa valtaosan lehdistään talvena aikana, voi sen keväällä typistää reippaasti varrestaan. Hyvä leikkauskohta on noin noin 20 sentin päästä kasvin tyvestä. Typistetyssä varressa ei tarvitse olla lainkaan lehtiä, sillä kasvi kuulemma kasvattaa uudet lehdet nopeasti.

Lue myös:

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Ei hätähousuille

Onko se mato? Vai lisko?

Tänä kesänä lukuisten kasvien ja kukkien joukossa on seissyt hiljainen kaveri. Huhtikuun alussa muiden siementen kanssa istutettu avokado antoi odottaa itseään. Siemen kökötti tyynesti kuin itämainen munkki (ja ehkä myös hieman muistutti sellaista) lähes kaksi kuukautta, kunnes kastelijan kärsivällisyys palkittiin. Ensin siemen halkesi, sitten halkeama raottui pikkuisen lisää, ja lopulta raosta punkesi esiin pieni verso! Se alkoi kasvaa kesäkuun lämmössä. Tässä vaiheessa näky muistutti Dyyni-elokuvan hiekkamatoa. Tai kieltä näyttävää liskoa. Nyt, kun taimi on kasvanut tukevammaksi, se näyttää jo kasvilta. 

Siemenen saa hankittua helposti kaupan avokadosta. Siemen irroitetaan hedelmälihasta hellävaroen, jottei pinta vioitu, ja pestään. Annetaan kuivua pari päivää, jonka jälkeen ohut ruskea kuori poistetaan. Siementä liotetaan esim. vesilasissa yön yli. Siemen istutetaan hiekkamultaan tai puutarhamultaan terävämpi kärki ylöspäin noin sentin syvyyteen. Kannattaa pitää kelmua tai muuta läpinäkyvää kantta ruukun päällä, jotta kosteus ei karkaa. 

Aluksi avokado ei tarvitse paljon lannoitusta, mutta säännöllistä kastelua. Trooppisen alueen kasvina se viihtyy kuumassa ja kosteassa, joten aurinkoinen parveke ja sumutuspullo ovat sen hyvät kumppanit. Kunhan antaa mullan kuivahtaa kastelujen välillä.

Verkkaisen avokadon vaiheita on hauska seurata. Mutta hätähousuille kasvi ei selvästikään sovi.