Kokeile basilikan lehtiä mansikkakakun mausteena ja koristeena. |
Oman yrttitarhan kasvattaminen siemenistä kannattaa aloittaa viimeistään toukokuun alkupuolella. Minä ostin omat taimeni valmiina Annalan taimimyyjäisistä. Jos kuitenkin haluaa päästä nauttimaan sadosta nopeammin, ruokakauppojen yrteistä saa helposti kasvatettua oman yrttitarhan.
(Ocimum basilicum) Basilika on runsaskasvuinen yrtti ja sitä on helppo kasvattaa valmiista kaupan ruukusta. Basilika pitää lämpimästä ja aurinkoisesta, tuulettomasta kasvupaikasta. Basilika menestyi viime kesänä hienosti lasitetulla eteläparvekkeellani. Basilikaa voi kasvattaa myös ikkunalla.
Basilikan kasvattaminen kaupan yrttiruukusta:
1. Jaa kaupasta ostettu basilikan multapaakku neljään osaan terävällä veitsellä.
2. Typistä juuripaakun kasvusto muutamaan vahvaan lehteen.
3. Istuta jokainen juuripaakku omaan ruukkuunsa. Basilika tarvitsee ison ruukun, noin 30–40 senttimetriä leveydeltään. Suihkuta ja kastele taimia kunnolla.
Voit myös laittaa taimien päälle muutamaksi päiväksi läpinäkyvän muovipussin tai lasin "kasvihuoneeksi". Basilika viihtyy hyvin lannoitetussa, ilmavassa mullassa. Latvomalla basilikasta tulee tuuhea. Basilika kannattaa leikata latvastaan sitten, kun taimissa on muutama pari uusia kasvulehtiä. Ensimmäinen latvonta kannattaa tehdä kolmannen lehtiparin jälkeen. Jätä kuitenkin muutamia lehtiä jäljelle, ettei kasvu tyrehdy.
Kun yrtti on sopeutunut uuteen ruukkunsa noin kolmen viikkoa, aloita viikottainen lannoitus. Basilikaa kannattaa lannoittaa koko kesän. Jotta yrteistä kasvaisi tuuheita, niitä tulee leikata ja latvoa, toisin sanoen käyttää reippaasti, koko kasvukauden ajan. Lannoitteeksi sopivat esimerkiksi kanankakkarakeet tai merilevälannoite. Kuumina päivinä basilika tarvitsee paljon vettä. Kaikki yrtit pitävät siitä, että niitä suihkutetaan suihkupullolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti