Näytetään tekstit, joissa on tunniste basilika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste basilika. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tästä kaikki taas alkoi...

Maaliskuussa hullaannuin siemenistä.
Parhaat löydöt tein puutarhamessuilta.

Kylvin osan siemenistä sanomalehtitötteröihin,
joiden tekemiseen tarvitaan vain sanomalehteä ja pala teippiä.

Näissä tötteröissä kasvaa chilejä.

Nämä kurottelijat ovat mustasilmäsusannan taimia.

Nämä chilit ovat jo yli 40 cm korkeita.



Kylvin ensikertaa itse basilikaa ja nyt minulla on rehevä viljelmä.


Ensi postauksessa laitan kuvia tämän hetken tilanteesta ja saatattekin yllättyä...

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kesän 2011 menestyjät

Viime kesänä kokeilin useita eri lajeja, toisia paremmalla menestyksellä kuin toisia. Ajattelin listata tähän parhaiten menestyneet lajikkeet. Minusta tuntuu korrektilta mainita, että olen puutarhurina amatööri: välillä into menee tiedon ja järjen edelle. Moni hyvä idea osittautuikin sudeksi ja jotkut lajikkeet yllättivät minut iloisesti. Alle listattuja kasveja voin hyvillä mielin suositella muille innokkaille harrastelijoille.

Parvekkeeni sijoittuu suoraan kohti etelää. Kesällä aurinko paistaa parvekkeelle täydeltä terältä lähes koko päivän. Kasvien valinnassa keskeinen lähtökohta on ollut se, että kasvin täytyy kestää kuumuutta ja suoraa auringonpaistetta, mielellään jopa rakastaa näitä hurjia olosuhteita.


Top 10 – parhaiten menestyneet lajit:



Chili sopii hyvin vaikka ensimmäiseksi kasvikokeiluksi.

1. Chili
Chili kasvoi siemenestä kovaa vauhtia. Taimet olivat kestäviä. Chilit kukkivat runsaasti ja tekivät paljon chilimarjoja. Chilikasvi ovat sellaisenaankin tosi kaunis ja lajikkeita on paljon erilaisia. Chilit eivät järkyttyneet kuumimmistakaan päivistä. Nuupahtaneet taimet tokenivat nopeasti vettä saatuaan. Chileihin ei myöskään tullut lainkaan tuholaisia.



Pelargoniota saa vaikka persikanvärisenä.

2. Pelargoni
Pelargoni on todella kiitollinen parvekekukka – helppohoitoinen ja näyttävä. Lannoitin pelargonioita kerran viikossa ja ne kukkivat vimmatusti koko kesän. Tuholaiset eivät välittäneet perlagoneista. Kukka kesti myös hyvin kuivuutta.



Koristetupakoita on monenvärisiä, jopa sitruunankeltaisia.

3. Koristetupakka
Koristetupakka voisi hyvinkin jakaa kakkossijan pelargonin kanssa. Tupakka on helppohoitoinen ja se kukki valtavasti koko kesän syyskuun loppuun asti. Kukat eivät olleet moksiskaan satunnaisesta kuivahtamisesta, eikä lehdilä näkynyt ötököitä. Koristetupakka tuoksuu erittäin hyvältä.



Kirsikkatomaatteja marraskuussa 2011.

4. Tomaatti
Kuuma ja aurinkokoinen parveke on tomaatin taivas. Tomaattia täytyy lannoittaa ja kastella runsaasti, mutta muuten se lähes hoitaa itse itsensä.



Ensimmäinen kesäkurpitsa valmistui n. kaksi kuukautta kylvämisen jälkeen.

5. Kesäkurpitsa
Kesäkurpitsa on näyttävä viherkasvi parvekkeella ja se todella tuottaa satoa myös parvekkeella. Kukkien pölyttäminen vaatii kasvattajaltaan hieman kärsivällisyyttä. Loppukesästä kesäkurpitsaamme iski vihannespunkki, josta eroon pääseminen oli mahdotonta. Suurin ilo kurpitsasta oli kesä-heinäkuussa. Ulkona mehiläiset hoitavat pölytyksen ja kurpitsan kausi jatkuu pitkälle syksyyn.



Basilika kesäkuussa 2012.

6. Basilika
Basilika kasvoi villinä parvekelaatikossa. Basilika vain innostuu, kun sitä käyttää. Mitä enemmän nypit lehtiä, sitä enemmän niitä kasvaa. Basilika on tarvitsee paljon vettä. Heinäkuun lopussa kirvat alkoivat järsiä taimia. Sumuttelemalla voi ehkäistä tuholaisongelmia. Kuivat kasvit houkuttelivat tuholaisia.



Minttu on nopeakasvuinen. Kuva: Morguefile.

7. Minttu
Minttukin viihtyi parvekelaatikossa erittäin hyvin. Minttu on kova leviämään, joten sitä ei kannata kasvattaa samassa purkissa muiden yrttien kanssa. Minttu on myös kaunis ja rehevä viherkasvi, ja siitä voi valmistaa herkullisia mojitoja!



Tällä kukalla on poikkeuksellisesti valkoinen silmä.

8. Mustasilmäsusanna
Köynnöstävä mustasilmäsusanna kasvoi jopa kolmemetriseksi, mutta en tiedä miksi se teki vain kourallisen kukkia – ehkä kuumuudela oli jotain asian kanssa tekemistä. Ilman kukkiakin köynnös oli hieno ja peittävä.



Ruusupavun ohuet lehdet ovat herkkiä kuivuudelle.

9. Ruusupapu
Ruusupavun nopeaa kasvua on hauska seurata. Esim. parimetrisen seinän saa peittoon jo alle kuukaudessa. Köynnös on sekä runsas että peittävä ja erittäin helppo kasvattaa. Mutta sen pehmeät lehdet houkuttelevat tuholaisia. Sumuttelu auttaa tuholaisiin.



Paprikoita kypsymässä lokakuun auringonpaisteessa.

10. Paprika
Paprika kasvoi kiitettävästi parvekkeella, mutta kukin taimi teki vain noin kolme paprikaa. Siihen nähden kuinka paljon paprika vie tilaa, olisin toivonut niiden tuottavan enemmänkin satoa.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Yrttitarha parvekkeella – Basilika

Kokeile basilikan lehtiä mansikkakakun
mausteena ja koristeena.


Oman yrttitarhan kasvattaminen siemenistä kannattaa aloittaa viimeistään toukokuun alkupuolella. Minä ostin omat taimeni valmiina Annalan taimimyyjäisistä. Jos kuitenkin haluaa päästä nauttimaan sadosta nopeammin, ruokakauppojen yrteistä saa helposti kasvatettua oman yrttitarhan.

(Ocimum basilicum) Basilika on runsaskasvuinen yrtti ja sitä on helppo kasvattaa valmiista kaupan ruukusta. Basilika pitää lämpimästä ja aurinkoisesta, tuulettomasta kasvupaikasta. Basilika menestyi viime kesänä hienosti lasitetulla eteläparvekkeellani. Basilikaa voi kasvattaa myös ikkunalla.

Basilikan kasvattaminen kaupan yrttiruukusta:
1. Jaa kaupasta ostettu basilikan multapaakku neljään osaan terävällä veitsellä.
2. Typistä juuripaakun kasvusto muutamaan vahvaan lehteen.
3. Istuta jokainen juuripaakku omaan ruukkuunsa. Basilika tarvitsee ison ruukun, noin 30–40 senttimetriä leveydeltään. Suihkuta ja kastele taimia kunnolla.

Voit myös laittaa taimien päälle muutamaksi päiväksi läpinäkyvän muovipussin tai lasin "kasvihuoneeksi". Basilika viihtyy hyvin lannoitetussa, ilmavassa mullassa. Latvomalla basilikasta tulee tuuhea. Basilika kannattaa leikata latvastaan sitten, kun taimissa on muutama pari uusia kasvulehtiä.  Ensimmäinen latvonta kannattaa tehdä kolmannen lehtiparin jälkeen. Jätä kuitenkin muutamia lehtiä jäljelle, ettei kasvu tyrehdy.

Kun yrtti on sopeutunut uuteen ruukkunsa noin kolmen viikkoa, aloita viikottainen lannoitus. Basilikaa kannattaa lannoittaa koko kesän. Jotta yrteistä kasvaisi tuuheita, niitä tulee leikata ja latvoa, toisin sanoen käyttää reippaasti, koko kasvukauden ajan. Lannoitteeksi sopivat esimerkiksi kanankakkarakeet tai merilevälannoite. Kuumina päivinä basilika tarvitsee paljon vettä. Kaikki yrtit pitävät siitä, että niitä suihkutetaan suihkupullolla.