Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäkurpitsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäkurpitsa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kesän 2011 menestyjät

Viime kesänä kokeilin useita eri lajeja, toisia paremmalla menestyksellä kuin toisia. Ajattelin listata tähän parhaiten menestyneet lajikkeet. Minusta tuntuu korrektilta mainita, että olen puutarhurina amatööri: välillä into menee tiedon ja järjen edelle. Moni hyvä idea osittautuikin sudeksi ja jotkut lajikkeet yllättivät minut iloisesti. Alle listattuja kasveja voin hyvillä mielin suositella muille innokkaille harrastelijoille.

Parvekkeeni sijoittuu suoraan kohti etelää. Kesällä aurinko paistaa parvekkeelle täydeltä terältä lähes koko päivän. Kasvien valinnassa keskeinen lähtökohta on ollut se, että kasvin täytyy kestää kuumuutta ja suoraa auringonpaistetta, mielellään jopa rakastaa näitä hurjia olosuhteita.


Top 10 – parhaiten menestyneet lajit:



Chili sopii hyvin vaikka ensimmäiseksi kasvikokeiluksi.

1. Chili
Chili kasvoi siemenestä kovaa vauhtia. Taimet olivat kestäviä. Chilit kukkivat runsaasti ja tekivät paljon chilimarjoja. Chilikasvi ovat sellaisenaankin tosi kaunis ja lajikkeita on paljon erilaisia. Chilit eivät järkyttyneet kuumimmistakaan päivistä. Nuupahtaneet taimet tokenivat nopeasti vettä saatuaan. Chileihin ei myöskään tullut lainkaan tuholaisia.



Pelargoniota saa vaikka persikanvärisenä.

2. Pelargoni
Pelargoni on todella kiitollinen parvekekukka – helppohoitoinen ja näyttävä. Lannoitin pelargonioita kerran viikossa ja ne kukkivat vimmatusti koko kesän. Tuholaiset eivät välittäneet perlagoneista. Kukka kesti myös hyvin kuivuutta.



Koristetupakoita on monenvärisiä, jopa sitruunankeltaisia.

3. Koristetupakka
Koristetupakka voisi hyvinkin jakaa kakkossijan pelargonin kanssa. Tupakka on helppohoitoinen ja se kukki valtavasti koko kesän syyskuun loppuun asti. Kukat eivät olleet moksiskaan satunnaisesta kuivahtamisesta, eikä lehdilä näkynyt ötököitä. Koristetupakka tuoksuu erittäin hyvältä.



Kirsikkatomaatteja marraskuussa 2011.

4. Tomaatti
Kuuma ja aurinkokoinen parveke on tomaatin taivas. Tomaattia täytyy lannoittaa ja kastella runsaasti, mutta muuten se lähes hoitaa itse itsensä.



Ensimmäinen kesäkurpitsa valmistui n. kaksi kuukautta kylvämisen jälkeen.

5. Kesäkurpitsa
Kesäkurpitsa on näyttävä viherkasvi parvekkeella ja se todella tuottaa satoa myös parvekkeella. Kukkien pölyttäminen vaatii kasvattajaltaan hieman kärsivällisyyttä. Loppukesästä kesäkurpitsaamme iski vihannespunkki, josta eroon pääseminen oli mahdotonta. Suurin ilo kurpitsasta oli kesä-heinäkuussa. Ulkona mehiläiset hoitavat pölytyksen ja kurpitsan kausi jatkuu pitkälle syksyyn.



Basilika kesäkuussa 2012.

6. Basilika
Basilika kasvoi villinä parvekelaatikossa. Basilika vain innostuu, kun sitä käyttää. Mitä enemmän nypit lehtiä, sitä enemmän niitä kasvaa. Basilika on tarvitsee paljon vettä. Heinäkuun lopussa kirvat alkoivat järsiä taimia. Sumuttelemalla voi ehkäistä tuholaisongelmia. Kuivat kasvit houkuttelivat tuholaisia.



Minttu on nopeakasvuinen. Kuva: Morguefile.

7. Minttu
Minttukin viihtyi parvekelaatikossa erittäin hyvin. Minttu on kova leviämään, joten sitä ei kannata kasvattaa samassa purkissa muiden yrttien kanssa. Minttu on myös kaunis ja rehevä viherkasvi, ja siitä voi valmistaa herkullisia mojitoja!



Tällä kukalla on poikkeuksellisesti valkoinen silmä.

8. Mustasilmäsusanna
Köynnöstävä mustasilmäsusanna kasvoi jopa kolmemetriseksi, mutta en tiedä miksi se teki vain kourallisen kukkia – ehkä kuumuudela oli jotain asian kanssa tekemistä. Ilman kukkiakin köynnös oli hieno ja peittävä.



Ruusupavun ohuet lehdet ovat herkkiä kuivuudelle.

9. Ruusupapu
Ruusupavun nopeaa kasvua on hauska seurata. Esim. parimetrisen seinän saa peittoon jo alle kuukaudessa. Köynnös on sekä runsas että peittävä ja erittäin helppo kasvattaa. Mutta sen pehmeät lehdet houkuttelevat tuholaisia. Sumuttelu auttaa tuholaisiin.



Paprikoita kypsymässä lokakuun auringonpaisteessa.

10. Paprika
Paprika kasvoi kiitettävästi parvekkeella, mutta kukin taimi teki vain noin kolme paprikaa. Siihen nähden kuinka paljon paprika vie tilaa, olisin toivonut niiden tuottavan enemmänkin satoa.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Kuvasarja: Kesäkurpitsan pölyttäminen

Vasemmalla ohutvartinen hedekukka, oikealla pulleavartinen emikukka.

Avaa hedekukan (vas.) terälehdet siitepölyn keräämisen helpottamiseksi.

Kerää siitepölyä hedekukan ponnesta siveltimellä.

Sivele siitepöly emin luotille (keskiosa). 

Viikon kuluttua pölyttämisestä kesäkurpitsa on kehittynyt noin 15 senttiä pitkäksi.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kukat, mehiläiset ja tupsuttimet

Kuvassa kesäkurpitsan hedekukka.

Kesäkurpitsan pölyttäminen Puutarhassa erilaiset hyönteiset hoitavat kukkien pölytyksen. Parvekkeelta pörrit puuttuvat ja siksi pölytys täytyy hoitaa itse. Tomaatin ja chilin kukkaterttuja kannattaa ravistella kevyesti pölytyksen varmistamiseksi. Kesäkurpitsan pölytys onkin sitten vaativampi juttu.

Kurpitsa tekee hede- ja emikukkia. Hede- ja emikukat erottaa toisistaan niiden varresta: hedekukalla on laiha kukkavarsi ja emikukissa on keltaisten terälehtien alla paksumpi osa, josta kurpitsa kehittyy. Emi- ja hedekukkien määrään vaikuttavat lämpötila sekä veden saanti. Liiallinen typpilannoitus tuottaa liikaa hedekukkia. Emikukkia on eniten viileään aikaan.

Pölytyksen voi hoitaa tupsuttelemalla pensselillä kukkia ristiinrastiin. Kukat voi pölyttää myös graafiseen tyyliin: poista avonaisesta hedekukasta terälehdet niin, että kukkaan jää vain keskusta. Koskettele tällä heteellä aukinaisia emikukkia. Kukkaerotiikkaa!

Minun kurpitsani on kukkinut tähän mennessä vain hedekukin. Laitan tarkemman kuvan sekä emi- että hedekukasta, kunhan emikukat aukeavat.

Kurpitsat kannattaa kastella iltapäivällä niin, että ne ehtivät hyötyä kosteudesta ennen yötä ja eikä multa jää yöksi liian märäksi.

Kesäkurpitsan kasvuvaiheita voi vilkaista tästä:


Kesäkurpitsa on kasvanut valtavasti. Se onkin parvekkeen monsteri.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kesäkurpitsa muuttaa parvekkeelle

Kesäkurpitsan taimi haluaa muuttaa uuteen kotiin.

Kesäkurpitsan taimet ovat kasvaneet kuukaudessa niin isoiksi, että minun on aika siirtää ne parvekkeelle. Taimet ovat viisitoista senttiä pitkiä ja niissä on puolentusinan verran lehtiä. Edellisen viikon aikana taimien kasvu hidastui selvästi, joka on merkki siitä, että taimet tarvitsevat isomman kasvualustan ja lisää ravinteita.

Istutustyöni alkoi kasvualustan perustamistöillä. Kesäkurpitsa tarvitsee paljon multaa menestyäkseen. Käsittelin kierrätyskeskuksesta löytämäni vanerilaatikon (60 cm x 50 cm x 40 cm) kosteutta hylkivällä myrkyttömällä puuvahalla. Kuva laatikosta: http://papujapelargoni.blogspot.com/2011/04/tapaus-kesakurpitsa.html Vuorasin laatikon kierrätysmuovilla, jonka kiinnitin niittipyssyllä. Normaalisti kasvulaatikko vuorataan juurimatolla, mutta koska juurimatto päästää kasteluveden läpi ei ratkaisu sovellu parvekkeelle. Nyt minun täytyy olla kastelun kanssa varovainen, sillä ylimääräinen kosteus ei pääse haihtumaan tai valumaan kasvulaatikon läpi.

Kesäkurpitsa tykkää vahvasta mullasta. Kompostimulta saa sen kukoistamaan. Luodakseni mahdollisimman hyvät kasvuolosuhteet taimille istutin ne kasvimaamultaan. Puutarhakaupoissa myytävä kasvimaamulta sisältää turvetta, hiekkaa, hietaa, savea sekä luonnonmukaista kompostia. Kompostiaines tuo multaan ravinteita ja ilmavuutta. Multaan on lisätty myös luonnonmukaisia lannoitteita, jotka sisältävät vihannesten ja juuresten tarvitsemia hivenravinteita.

Lisäsin kasvimaamullan ravinteikkuutta kaivamalla multalaatikon jokaiseen nurkkaan ja keskelle kymmenen sentttiä syvän kolon, johon piilotin kourallisen kanankakkarakeita. Rakeet liukenevat hiljalleen kasteluveteen ja vapauttavat multaan ravinteita jokaisella kastelukerralla. Piilotettuna multakerroksen alle kanankikkareet eivät haise.

Kesäkurpitsan taimet piristyivät silmissä päästyään ulos parvekkeelle ravinteikkaaseen multaan.


Kuuden päivän ikäiset kesäkurpitsan taimet katselevat ulos ikkunasta. 

Kasvatuslaatikko sai pintaansa kerroksen Supi Saunavahaa.

Kesäkurpitsat saivat kaksi vesimelonia kämppiksikseen.

Kesäkurpitsa reipastui maisemanvaihdoksesta.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Puutarhurin huhtikuu

Kesäkurpitsan ('Black Beauty') taimi vahvistumassa parvekkeella.

Nyt alkaa olla viimeiset hetket käsillä, jos haluaa kasvattaa ensi kesän vihannekset itse siemenestä alkaen. Tomaatti, chili, paprika ja yrtit kannattaa kylvää heti, muuten sato ei ehdi kypsyä kesän aikana. Oman kokemukseni mukaan kaikkien kasvien siemenet kannattaa kylvää hyvissä ajoin ja sitten esikasvattaa taimia sisällä vaikka pidempäänkin. Viime kesänä minulla oli kolme eri tomaattilajiketta, joista yksi ei ehtinyt valmistaa satoaan ennen syksyä. 'Tiny Tim' -lajike teki runsaasti pieniä tomaatinalkuja, jotka eivät ehtineet kypsyä ennen hallaöitä.

Nyt on myös oikea hetki siirtää aikaisten kylvösten taimet omiin ruukkuihinsa. Myös daalianjuurakot kannattaa istuttaa uudelleen ja siirtää valoon ensimmäisten versojen noustessa. Toukokuussa ehtii vielä kylvää ainakin ruusupapua, kesäkurpitsaa ja kurkkua.

Lasitettu parveke on hyvä esikasvatuspaikka. Nyt kun lämpötila parvekkeella on noussut päivisin jo reilusti yli kahdenkymmenen asteen vien taimet joka päivä ulos vahvistumaan. Taimien on hyvä karaistua, ennen kuin istutan ne ulos kesäkuun alussa, jolloin lämpötila parvekkeella ei laske enää alle kymmenen asteen.

Jos itse ei jaksa tai ehdi hoivata taimia, voi ne ostaa myös valmiiksi esikasvatettuina. Minä aion ostaa osan taimista valmiina, jotta koko kotini ei muuttuisi taimitarhaksi. Yksi kevään ihanimmista tapahtumista on Hyötykasviyhdistyksen järjestämä taimitori Annalan puiston kauniissa 1800-luvun alun huvilamiljöössä. Myyjäisissä on tarjolla kaikenlaisia taimia: esimerkiksi keittiökasveja, yrttejä, kesäkukkia ja perennoja.

Hyötykasviyhdistyksen Taimitori ja viljelykauden avajaiset torstaina 19.5.2011 alkaen klo 15.00. Osoite: Vanhakaupunki, Hämeentie 154.


Vesimelonin taimi 'Sugar Baby' päivähoidossa parvekkeella. 

Ensimmäinen rohkea daalian verso näki päivänvalon toissapäivänä.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Tapaus kesäkurpitsa

Nämä kurpitsantaimet ovat kuusi päivää vanhoja.


On olemassa kiitollisia kasvatettavia ja niitä, jotka koettelevat viherpeukalon hermoja. Kesäkurpitsa näyttää lukeutuvan ensimmäisiin. Ensinnäkin kesäkurpitsan siemen on iso: se ei katoa kesken istutuspuuhien ja siksi se sopii mämmikourallekin. Toiseksi kesäkurpitsa itää todella nopeasti, toisin kuin esimerkiksi paprika, jonka siemenet makaavat mullan alla toista viikkoa ennen kuin ne ovat valmiita kasvattamaan lehtiä. Paprikan piilotellessa mullassa ehdin jo monta kertaa luulla sen siemeniä kuolleiksi.

Mutta nyt takaisin kesäkurpitsaan. Kylvin neljä kesäkurpitsan siementä kuusi päivää sitten. Kesti vain kolme päivää, kun isot sirkkalehdet jo tunkeutuivat mullan läpi. Taimet kasvavat niin nopeasti, että sen voi melkein nähdä. Taimet ovat noin kaksitoista senttiä korkeita, kauniita ja vahvoja. Annoin yhden taimen äidilleni ja yhden siskolleni, koska minulla ei ole tilaa neljälle. Siementen itämisprosentti vaihtelee, mutta harvoin kaikki kylvetyt siemenet itävät tai kasvavat vahvaksi taimeksi. Siksi kasvatan aina enemmän taimia kuin tarvitsen.

En tiedä, kuinka järkevää kesäkurpitsan kasvattaminen parvekkeella on, mutta nyt sen näen. Kesäkurpitsa vaatii vahvan ravinteikkaan mullan ja sen kasvutapa on tilaavievä ja maanpinnalla kiemurtava. Äidilläni on tapana istuttaa kesäkurpitsa edellisvuoden kompostimultakasaan. Yritän parhaani mukaan simuloida hänen kasvatusmetodejaan, sillä ne ovat tuottaneet joka vuosi tusinan verran vihreitä kurpitsoja. Tarvitsen siis ison kasvualustan ja lannoitettua multaa.

Tänään tein mahtavan löydön kierrätyskeskuksesta. Keskuksen pihalla lojui roskana hylätty vanerinen pakkauslaatikko, josta heti ymmärsin saavani mahtavan kasvatuslaatikon kesäkurpitsoilleni. Laatikko täytyy tiivistää muovilla ennen taimien siirtämistä siihen. Aion myös käsitellä laatikon mustalla saunavahalla, joka antaa vanerille kosteutta hylkivän pinnan ja kauniin kuultavan sävyn. Tänään siirsin kurpitsan taimet isompiin saviruukkuihin, jossa taimet saavat odotella kunnes siirrän ne kasvatuslaatikkoon. Päivän viimeisenä puutarha-askareena laitoin ruusupavun siemenet likoamaan yön yli. Ruusupavun siemenet ovat todella kauniita, ne muistuttavat minusta viiriäisenmunia.



Tämän laatikon sain ilmaiseksi kierrätyskeskuksesta.


Istutin kesäkurpitsantaimet isompiin ruukkuihin. 


Ruusupavunsiemenet ovat pieniä taideteoksia.